Lomamatka, jolla mukana on vain kahdeksan henkilöä kerrallaan, on joustava ja antaa mahdollisuuden toteuttaa myös yksilöllisiä toiveita. Voitte koota halutessanne oman ryhmän ystävistä, sukulaisista tai vaikka harrasteen piiristä. Voimme järjestää ohjelman myös oman ryhmänne toiveiden mukaisesti. Toki voitte tulla mukaan meidän kokoamien yksittäisten lähtijöiden ryhmään.
Lomanne kiinnekohta on vierastalo Domoszló -nimisessä pienessä kylässä Pohjois-Unkarissa (Unkarin tarkempi kartta sijaitsee Unkari-info -sivulla). Kylä sijaitsee Hevesin läänissä, Mátravuoriston etelärinteellä. Sitä ympäröivät viini- ja hedelmäviljelmät sekä vihreän vuoriston ainutlaatuinen luonto.
Kyläkulttuuri, terveyskylpylät, unkarilainen ruoka- ja viinikulttuuri ja historialliset kaupungit, kaikki tämä on tarjolla matkalaisille. Kesän lukuisat kylätapahtumat ja syksyn viininkorjuu juhlineen värittävät viikon ohjelmaa.
Asukkaita Domoszlóssa on n. 2100. Monet kyläläiset saavat osin elantonsa hedelmä- ja viinitarhoiltaan. Vierastalo sijaitsee keskellä kylää, joten pääsette helposti mukaan aitoon kylätunnelmaan.
Pihapiirissä sijaitsee kaksi satavuotiasta vierastaloa, pieni "klubitalo" seurustelua varten ja suuri puutarha. Siellä kypsyvät kirsikat, aprikoosit, persikat, päärynät, luumut, omenat ja viinirypäleet.
Omasta puutarhasta saadaan tomaatit ja paprikat talon ruokapöytään. Vanhat talonpoikaistalot on säilytetty alkuperäisen tyylin mukaisina, ja niiden vahvat valkoiset tiiliseinät myös suojaavat liialta helteeltä.
Toisessa talossa on kaksi kahden hengen huoneparia, molemmissa on suihku ja wc sekä kaksi muuta huonetta. Huoneet on sisustettu vanhaan tyyliin. Tässä talossa on myös sauna. Toisessa talossa on ruokailutila. Vieraita varten on myös polkupyöriä ja erilaisia ulkopelejä.
Eger on kaunis barokkikaupunki, joka sijaitsee Bükk-vuoriston kainalossa viini- ja hedelmäviljelmien ympäröimänä. Unkari, Eger ja Egri Bikavér-viini ovat useille ennestään nimenä tuttuja. Kaupunki on kuuluisa myös linnastaan, viinikellareistaan ja tasokkaista ravintoloistaan, joissa aterioi hyvin ja edullisesti. Kävelykatujen pikkumyymälöissä on hauska tehdä edullisia ostoksia ja nauttia leivokset kahviloissa. Tasokas kylpylä sijaitsee keskellä kaupunkia, siellä voi viettää vaikka koko päivän hankimassa terveyttä ja virkistystä.
Mátralla on pyökki- ja tammimetsiköitä ja Unkarin korkein huippu Kékestetö, 1014 m. Kiertomatkan aikana näemme idyllisiä kyliä, Sirokin linnoituksen ja upeita maisemia. Juomme vettä terveyslähteestä. Parádin kylässä nähtävissä mm. vaunumuseo hevosineen.
Retki kuuluisalle Hortobagyn luonnonsuojelualueelle, paimenten, hevosten, harmaakarjan, lammaslaumojen, valkoisten maalaistalojen, vinttikaivojen ja csárdojen maisemaan. Käymme Tiszajärvellä katsomassa linnut, kalat ja kasvit. Tutustumme myös matyo-kulttuuriin ja Mezökövesdin kaupunkiin. Nähtävyys on myös nostalginen maatalouskonemuseo.
Gyöngyös Viehättävä vanha pikkukaupunki. Uusittu Mátra-museo, joka sijaitsee Orczyn linnassa, sisältää monipuolisesti luonnon ja kaupungin historiaa. Nähtävillä on mm. upea kivikokoelma ja mammutti. Aamuinen vihannestori ja lukuisat pikkukaupat, kaunis juhlatori ja lukuisat kirkot ja synagoga ovat kaikki lähellä keskustaa. Tutustumme myös uuteen asuntoalueeseen ja paluumatkalla poikkeamme vielä viinikellarialueella ja nukkemuseossa.
Nyt on aikaa itsellenne. Voit rentoutua, ottaa aurinkoa tai lukea ”kirjastomme” suomalaisia lehtiä ja kirjoja tai tutustua kylän elämään pyöräillen tai kävellen. Kirkonmäki, kalastusjärvi, aamutori, kaupat ja ”sörözöt” ovat osa kylän elämää. Bussilla ehdit käydä kauempanakin. Merkitty patikkareitti alkaa kylästä.
Pyrimme järjestämään myös mahdollisuuden jalkahoitoon ja hierontaan.
Vierastalon tallista löytyvät Trabant auto ja vanha skootterimopo.
Kyläpäiväksi ryhmä voi myös varata lisämaksullisen retkikohteen.
Retkivaihtoehdot (mahdollinen lisämaksu) | |
Unkari
|
Slovakia
|
Iltaretket lisämaksusta
| |
|
|||
| Lennot: | Malév konetyyppi Boeing 737 | ||
|
|||
| Meno: Paluu: Lentoaika: |
Helsinki-Budapest 16.45-18.10 Budapest-Helsinki 12.30-15.55 n. 2 t 20 min |
||
|
|||
|
Huhtikuu
Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu |
27
4, 11 1,8 13 17, 31 7, 14, 21 Muut ajankohdat toteutamme mahdollisuuksien mukaan |
||
Varausajankohta vaikuttaa lennon hintaan ja samalla koko matkan hintaan. Kannattaa varata ajoissa.
- Mahdollisuus lisäviikkoon omatoimisesti vuokratalossa.
Matkatoimisto FinnHeves - Tilanhoitajankaari 12 C 91, 00790 Helsinki - p. (09) 222 6247 - www.unkarinmatkat.fi